Aiemmat, nykyiset ja tulevat teokset
Slapstickiä, spalstickiä!
2010, Jojo - Oulun tanssin keskus, Vaatu Kalajoki, Pauliina Tyni
Vaatu Kalajoen ja Pauliina Tynin Slapstickiä, spalstickiä! on vanhanaikaisen slapstick-komedian keinoin toteutettava nykytanssiteos kahdelle esiintyjälle. Teos saa ensi-iltansa pe 23.4. Valve-salissa osana Jojo – Oulun tanssin keskuksen kevään ohjelmistoa.
Teoksen keskeinen teema on ihmisten itsekkyys ja vaikeus huomioida toisiaan tai yleensä mitään. Aihe on vakava, mutta Slapstickiä, spalstickiä! - teoksessa sille nauretaan kermakakku poskessa. Yleisön eteen tuodaan tunnistettavia, mutta äärimmilleen kärjistettyjä tilanteita arkielämästä. Katsoja saa peilata omaa ja muiden tökeryyttä armollisen naurun läpi. Slapstick on tyylilajina raju ja energinen.
Teoksen useissa rooleissa esiintyvät Vaatu Kalajoki ja Pauliina Tyni. Pirjo Yli-Maunula toimii teoksen ohjaajana. Valosuunnittelu Antti Punkki, äänisuunnittelu Pasi Alatalo, puvut ja lavastus Maija Mattiina Pihlaja, graafinen suunnittelu Antti-Jussi Ahponen.
Esityksen kesto on n. 60 min ja se sopii eri-ikäisille katsojille kouluikäisistä ylöspäin.
Ensi-ilta Oulussa Valve-salissa 23.4. 2010 klo 19. Muut esitykset 24.4.-2.5.
Liput 12/10 € Valveen lippupisteestä 08-55847575, ke-su 12-19.
Jeanne d’Arc
2009, Jojo – Oulun tanssin keskus
Vaatu Kalajoen sooloteos Jeanne d’Arc eli Arkin Joanna on Suuri Seikkailu, joka kutsuu katsojan etsimään sankaruutta oudoista ja pimeistäkin paikoista. Jeanne d’Arcin hurjaan maailmaan sukeltaessaan jokainen voi pohtia itsekseen, mitä ovat hänen seikkailunsa kadonneet aarteet. Ehkä yhtenä vastauksena on ilo.
Työryhmä:
- Vaatu Kalajoki (ohjaus, koreografia, tanssi)
- Riikka Vuorenmaa (valosuunnittelu)
- Maija Mattiina Pihlaja (pukusuunnittelu)
Jeanne d’Arcin eli Arkin Joannan ensimmäinen esitys on Valveen tanssisali 2:ssa keskiviikkona 18.2. 2009 klo 14 Lasten ja nuorten teatteripäivien yhteydessä. Muut esitykset 19.2.-14.3. 2009
Esitystä suositellaan nuorille ja aikuisille 15 vuodesta ylöspäin.
Liput ja tarkemmat esitysajat »
Mainosvideo:
Huippusuoritus – Outstanding performance
Kuopio 2009
Ohjaus Johanna Tuukkanen.
Seuraava esitys Kuopio Tanssii ja Soi-festivaalin yhteydessä Paikallisliikkeen ohjelmistossa 13.6. 2009.
Kadonnut kaupunki
Oulu 2008
Kaupunkipeli ja elämyspuisto. Ohjaus Janne Saarakkala.
Popsikkaat
2007
Kristillinen lasten revyy. Ohjaus Anna Levy
Esitystä voi tilata:
Anna Levy
040-766 7410
anna.levy(ät)mail.suomi(piste)net
RaamattuShow
2007, Jojo – Oulun tanssin keskus
Kokoillan nykytanssiteos.
Työryhmä:
- Vaatu Kalajoki (ohjaus, koreografia, ääni, tanssi)
- Henna Holma (tanssi)
- Harri Jylhä (tanssi)
- Antti Kairakari (tanssi)
- Katja Mustonen (tanssi)
- Pirjo Yli-Maunula (tanssi)
- Riikka Vuorenmaa (valosuunnittelu)
- Maija Mattiina Pihlaja (pukusuunnittelu)
- Olli Roman (musiikki)
- Anna Levy (tuottaja)
- Elliots-ryhmä (tanssi)
Arvostelu: Helsingin Sanomat 1.5. 2007, Jussi Tossavainen
Isän ikävä
2006 Birgitan teatteri, Lempäälä
Musiikkinäytelmä, ohjaus Arto Myllärinen.
Torinon enkelit
2006 Elliots, Oulu
Ohjaus Arto Myllärinen.
Vanja-eno
2006 Suuri Tähtiteatteri, Oulu
Klassikko fyysisenä teatterina. Ohjaus Anna-Kaisa Järvi.
SoulSports
2005-2006, Oulu, Tampere, Bilnäs, Petroskoi, Kajaani
Monikulttuurinen fyysisen teatterin teos. Ohjaus Sami Henrik Haapala.
www.soulsports.org
www.samihenrik.me
Ruumis pohjalla
2005, Jojo – Oulun tanssin keskus
Kokoillan nykytanssiduetto Henna Holman kanssa.
Hamlet
2004
Kontakti-improvisaatioduetto Katja Mustosen kanssa.
Pläpsammakot ja pläpmaailmankaikkeus
2004
Fantasiateos saaressa Kirsi Kunnaksen lorujen pohjalta, yhdessä Sami Henrik Haapalan ja Katja Mustosen kanssa.
Sihteeriköt
2004-2005 Oulun kaupunginteatteri
Revyy. Ohjaus Liisa Toivonen.
Hän jota ette tunne
2003-2006
Konemusiikkia, tanssia ja fyysistä ääntä yhdistävä teos. Työryhmä: Vaatu Kalajoki (ohjaus, koreografia, fyysinen ääni, tanssi, tuotanto), Anssi Laiho (konemusiikki), Sanna-Maija Karjalalainen (valosuunnittelu).
Yleisöpalautetta:
”Tahtooki lissää!”, ”Valo ja tanssija upeasti yhteistyössä.”, ”Hieno juttu! Upeita ääniä. Pidin eritoten murinakohdasta ja popittelusta. Suuri kiitos!”, ”Esitys oli tosi hieno – improvisaatio aivan uskomattoman hyvä, epäilin jo, ettei voi olla improvisoitu, kun kaikki meni niin ”sujuvasti”.”, ”Huikeita tunteita.”, ”Kouraisevaa. En oikein löydä sanoja. Ja herkkää, ja paljon muuta.”, ”Hienoo ääntä, dramaturgia kulki ja vei mukana.”, ”Loistava esitys. Kaunista liikettä. Hauskaa äänen ja liikkeen assosiointia, joka pysyy upeasti kasassa. Voi kun voisi kehua paremmin.”, ”Noituutta! Me likes it a lot”.
Unikeot –kontakti-improvisaatioduetto
2002-2004 Outokumpu, Kotka, Lahti, Oulu
Unen laatua kaupunkiympäristöissä, yhdessä Sami Henrik Haapalan kanssa.

